Elämä psykoosisairauden kanssa on opettanut sietämään inhimillisyyden sisältämää rajallisuutta. Vaikka kuinka yrittäisin ja tekisin kaikki taianomaisimmat temppuni, minulla on parantumaton sairaus, jota en voi koskaan täysin hallita. 

Toisinaan kokemukseni ja tulkintani ympäristön tapahtumista sekoittuvat sisäiseen maisemaani. En erota mieleni sisältöjä ulkomaailmasta. Minulla on näkö- ja kuuloharhoja. Muistan asioita, joita ei ole tapahtunut. 

Jos ihminen parantuisi yrittämällä, olisin terve. Tärkein toipumista edistävä oivallukseni oli hyväksyä, että tätä en voi hallita. En voi kontrolloida oireitani täydellisesti. 

Toipuminen merkitseekin minulle sitä, että ajoittaisista oireiluistani huolimatta olen aika onnellinen. Elän elämääni tehden valintoja arvojeni pohjalta. Harjoittelen ja haparoin, mutta totta se on. Minulle onni on elää luovasti ja rakastaen. 

Oikeastaan en voi täydellisesti parantua. Alttius oireisiin on aina olemassa. Oireet muistuttavat tarpeesta levätä ja pitää huolta itsestäni. Synkissäkin hetkissä on paljon, mitä voin valita tehdä hyvinvointini eteen.